Onpas tuo aika on taas hurahtanut ja viime kirjoituksesta tuntuu olevan ikuisuus!

Mutta kun nyt pääsi käymään niin että tämä akka otti ja meni RAKASTUMAAN! Ja kirjoittelu jäänyt muuttojen ja muuttuneiden tilanteiden myötä..

Siinä ei sitten turhia hidasteltu vaan nyt on menty aika hurjaa tahtia,tasottuuhan tämä tästä koko ajan mitä enemmän viikkoja kuluu.

Täytyy myöntää että ihan netistä toisemme bongattiin. Monet ovat varmasti kuulleet kaikenlaisia kauhutarinoita nettideittailusta mutta nyt kolahti. Toivottavasti loppuelämäksi!

Netin kautta itse lähdin kumppania hakemaan ihan kokeilu mielessä ja ajankuluksi. Mitään en odottanut. Ja se, että kovin vaikeaahan ketään on tavata kun koskaan ei oikein pääse mihinkään lähtemään, ainakaan ilman lapsia.

Tosiaan, ukkoni, lähestyi minua nettideittisivuston kautta tuossa toukokuun puolessa välissä. Muutama viesti vaihdettiin ja sain kuvan sähköpostiini. Kuvan perusteella olin vähän niin ja näin ,haluanko tavata häntä ollenkaan.. Vaihdettiin kuitenkin numeroita ja ja viestiteltiin paljon. Pian jo soittelimme. Miehen ääni oli matala,erittäin seksikäs. Rakastin tuota ääntä. Kovasti mietin kuinka tulisin pettymään kun tavattaisiin joku päivä.

Tuttuun tapaan soittelimme taas eräänä kauniina tuokokuisena päivänä. Mies heitti haasteen mennä pyörähtämään hänen työpaikallaan parinkymmenen kilometrin päässä. Kello oli jo sitä luokkaa että tenavia olisi pitänyt alkaa laittaa nukkumaan ja sanoin että tultaisiin jos mitään mullistavaa ei sattuisi.

Joku sisälläni empi mutta joku taas käski menemään. Olihan meidän joka tapauksessa joku päivä tavattava aivan kasvotusten joten pakkasin lapset autoon ja lähdimme ajamaan.

Sydän jyskytti hurjaa vauhtia. Pelonsekaisia tunteita ynnättynä jännityksellä. Ja löysin vielä perillekin :D

Odotimme sovitussa paikassa koska isojen koneiden sekaan oli turha lähteä henkilöautolla tukkimaan.

Mies saapui hyvin pian paikalle ja astuin ulos autosta. Miehen ensimmäinen kommentti oli että :"Mennään vaan naimisiin". Olimme vitsailleet puhelimessa naimisiinmenosta näkemättä.

Mies oli itseäni päätä pidempi, hänellä oli lyhyt tummanruskea tukka ja ihanat ruskeat silmät, leveät hartiat eikä hän ollut mikään rimpula. Ja voin vaikka vannoa että se oli sitä Rakkautta ENSISILMÄYKSELLÄ!

Lähdettyäni ja päätielle päästyäni en voinut olla huutamatta suoraa huutoa. Huusin onnesta ja innostuksesta. Lapsetkin jopa hieman säikähtivät :D

Mies laittoi jo kotiinpäin ajellessani viestiä jossa tiedusteli koska nähtäisiin seuraavan kerran. Heitin pallon hänelle asiassa ja seuraavana päivänä mies jo tuli luoksemme yöksi.

Juttelimme tunteja päivisin puhelimessa ja tunsin suurta yhteenkuuluvuutta tämän miehen kanssa.

Hänelläkin on kaksi lasta, on tokikin vain viikonloppu-isä. Miehen lapset ovat mukavia ja tullaan hienosti toimeen. Samoin kuin mieheni tulee minun lasteni kanssa.

Mies tuli luoksemme kahden viikon ajan joka yöksi. Ja minä menin miehen luoksi viikonloppuisin toiselle paikkakunnalle. Lähennyimme todella nopeasti ja pian jo seurustelimme virallisesti.  Eikä tarina tosiaankaan pääty noihin kahteen viikkoon vaan mies vaihtoi sen jälkeen työpaikkaa ja tekee nykyään reissuhommia.

Reissuhommat on ihan ookoo kun niihin on tottunut suhteen alusta asti.

Mutta takaisin asiaan..

Mies pyyteli kovasti meitä luokseen asumaan. Ja mitäs minä tein.. Emmin muutaman päivän ja laitoin kaupunkiasuntoni vuokralle! Vuokralaisen sain todella nopeasti,ehkä liiankin, koska muutto piti hoitaa jo seuraavana viikonloppuna! Vuokralainen on tuttuni joka tarvitsi nopeasti asuntoa eron takia. Luottamus häneen on 100%, joten sen kummemmin asuntoni kohtalosta minun ei tarvitse murehtia.

Nyt olemme siis asuneet yhdessä virallisesti kaksi viikkoa. Rakastun tuohon komistukseen vain päivä päivältä enemmän. Minkäänlaisia psykopaatin oireita hänestä en vielä ole saanut esiin ;) Nk. aluksi pelkäsin sen perusteella, miten tavattiin..Nettideittien kautta!

Kaipuuta minulla ei kaupunkiin ole ollut. Eilenkin käytiin likalle silmälaseja tilaamassa eikä vierailu edellisellä paikkakunnalla tuottanut juuri minkäänlaisia tunteita.

Asutaan siis nykyään MAALLA, kirjaimellisesti, noin 100km päässä entisestä elämästä. Onhan tämä ollut aluksi melkoinen kulttuurishokki kun maalla on hieman eri meininki kuin kaupungissa. Täälä "naapurit" vain kävelevät sisään kyselemättä ja apua saa aina kun sitä tarvitsee, asiassa kuin asiassa. Myöskin takaisinmaksu asiassa kuin asiassa ei jää retajamaan. Jos toinen auttaa toista jossakin, saa auttaja aina joko rahaa palkaksi tai muun korvauksen..Kuten olen itse huomannut joutuessani paistamaan kokonaisia kanoja joita naapurin kanatilallinen meille raahaa palkaksi miehen avusta :D

Maalla on oikeastaan ihanan rentoa verrattuna kaupunkiin. Ainoastaan kaipaan suuria kauppoja ja erikoisliikkeitä. Ja lähikauppaani, Prismaa :D joka on nyt vaihtunut Saleen.. Kröhm...

Mutta elämä hymyilee täälä tällä erää. Ei olla vielä edes riidelty mutta kyllä sekin sieltä vielä tulee vaikka hyvin samanlaisia ollaan ja mies on ihana kuuntelija jolle voi sanoa kaiken mikä mieltä painaa!

Arvostan miestäni niin paljon! Tuntuu että oltaisiin oltu yhdessä aina ja tunnettu jo ikuisuus. Toivottavasti toinen pysyy tuollaisen aina!